Pihka yhdistysten tueksi
Pihka yhdistysten tueksi
Idea palvelusta joka voisi tarjota yhdistyksille kokonaisvaltaista tukea taloushallinnon sekä muun hallinnon hoitamiseen syntyi hiljalleen vuosien saatossa. Kenttätyöskentely yhdistystoiminnan keskiössä sekä useat keskustelut eri yhdistysten työntekijöiden kanssa ovat osoittaneet tarpeen yhdistystoimijoiden hallinnon kehittämisessä.
Eri yhdistykset ovat jo pitkään eläneet jatkuvan muutoksen keskellä. Yhdistystoiminnan epävarmuutta ovat lisänneet erityisesti eri avustusrahoitusten väheminen. Avustusten väheneminen pakottaa yhdistyksiä esimerkiksi lisäämään liiketoimintamuodossa tarjottavia palveluita. Kilpailutusten lisääntyessä yhdistykset toimivat usein samoilla markkinoilla yritysten kanssa. Näin myös ammattitaitoisen talousosaamisen merkitys korostuu esimerkiksi palveluiden hinnoittelussa.
Halusimme vastata yhdistysten kehitystarpeeseen, sillä mielestämme yhdistystoimintaa tulee viedä juuri nyt kehittävällä otteella eteenpäin. Niinpä perustettiin Pihka Talouspalvelut Oy erityisesti yhdistysten tueksi. Sydämellämme on ammattitaitoinen, ihmisläheinen ja nykyaikainen sähköinen taloushallinto.
Pihka Talouspalvelut perustettiin vuonna 2020 marraskuussa ja toimintaa on kehitetty siitä asti hiljalleen eteenpäin. Toiminnan suunnittelu ja käynnistäminen on erityisesti alkuvuonna 2021 lähtenyt vauhdikkaasti eteeenpäin. Vuosi 2021 on ollut innostavaa ja mielenkiintoista aikaa monella tapaa.
Pihka Talouspalveluissa valmistellaan seuraavaksi ensimmäisen toimiston avaamista. Avaamme toimistomme 1.6.2021 osoitteeseen Vapaudenkatu 43 L 1, 40100 Jyväskylä.
Olet hyvin tervetullut käymään!